Joulukinkkujen myynti kiihtyy loppuviikosta
Tänä jouluna elintarvikepuolella uskotaan hyvään myyntiin, kertoo Kemin K-Citymarketin kauppias Janne Pelttari.– Perinteisestihän lahjat ostetaan ensin ja ruoka sitten viimeiseksi. Joten odotamme...
View ArticlePiparilla bussiin - jos olit nopea
Matkahuolto siirtyi pipariseen matkalippuun vain yhdeksi päiväksi ja vain nopeimpien osalta. Kemin Matkahuollossa oli lupa vaihtaa 10 piparia yhdensuuntaiseksi menolipuksi. Ensimmäiset olivat oven...
View ArticleKemin keskustassa luistellaan pian
Kemin keskustassa sijaitseva Täiköntorin luistelurata avataan pian. Kemitiimin toiminnanjohtaja Ari Orava kertoo, että luistelurata avataan heti kun se saadaan jäädytettyä sopivalla pakkasella. -...
View ArticlePelloon luvattiin poliisipartio
Pellossa ei ole ollut vakituista poliisipartiota vuosiin ja kuntalaisten miellestä yleinen järjestys ja liikennekuri ovat höltyneet, sanoo kunnanjohtaja Sami Baas sanoo.Pellon lähetystö tapasi...
View ArticleVaihteleva sää aiheuttaa ongelmia jätteentyhjennyksiin
Meri-Lapissa katosten ulkopuolella olevien jäteastioiden tyhjennys on käynyt vaikeaksi, ellei peräti mahdottomaksi, kerrotaan Pohjanmaan hyötykäyttö Oy:stä. Jäteastiat jäätyvät kiinni maahan...
View ArticleMinisteriö väläyttää lentoasemien vähentämistä
Liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmien mukaan lentoasemia voidaan karsia, jos harvemmille kentille kootut isommat matkustajamäärät houkuttelevat lentoyhtiöitä tarjoamaan tiheämpiä vuorovälejä...
View ArticleYlitorniolla ja Keminmaassa vaikeuksia hoitotakuun kanssa
Pahin tilanne ylitorniolaisten lääkäriin pääsyn kannalta oli juuri lokakuussa, kun yksi lääkäri jäi sairauslomalle, eikä pikatuuraajia pohjoisen kuntaan tunnetustikaan löydy.- Tuolloin jonoa alkoi...
View ArticleTyöryhmä: Rovajärven ammunnoissa tuhottu luontokohteita
Työryhmä esittää Rovajärven ampumaharjoitusten parempaa tiedottamista siviileille, tarkempia karttoja, maalialueiden parempaa sijoittamista, räjähtämättömien ammusten selvempää merkitsemistä ja...
View ArticlePyöräilijät tuskailevat huonon tien kunnossapidon kanssa
Tienkäyttäjät tuskailevat paikoin huonon tien kunnossapidon kanssa. Esimerkiksi Kemissä Stora Enson Veitsiluodon työntekjät sekä tehtaan edustajat ovat soittaneet useasti parin viikon aikana...
View ArticleUusi kirja vie kaksi tervolalaista sukua sisällissodan pyörteisiin
Lapissa sisällissota ratkesi Tervolan Kaisajoella käytyyn taisteluun helmikuussa 2. helmikuuta 1918. Kahina alkoi, kun valkoinen armeija pysäytti junan, joka kuljetti Kemin punakaartilaisia Rovaniemen...
View ArticleKirkkokonserttien tulot eivät kilahtele seurakuntien kassoihin
Jouluna kirkkokonsertit houkuttelevat ihmiset kirkkoihin. Kirkkoon mennään kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan joulun tunnelmasta. Tilaisuuksien järjestäjänä ei kuitenkaan ole seurakunta, kuten...
View ArticleTeatterinohjaajan paikka kiinnosti laajalti
Kemin kaupunginteatterin ohjaajan paikka on kiinnostanut laajalti. Teatterinjohtaja Sarianne Paasonen kertoo, että hakemuksia tuli kaikkiaan 27 Helsinki-Rovaniemi-akselilta. Teatterinohjaajan paikan...
View ArticleValokuidun rakentaminen kylille vaatii tahtotilaa
Valokuituyhteyksien rakentaminen Meri-Lapissa vaatii vielä yhteistä tahtotilaa. Projektipäällikkö Aimo Honkavuori sanoo, että Länsi- ja Etelä-Lapin kylien tahtotilaa tarvitaan, jotta kuituverkko...
View ArticleEU:n ruoka-apuun kuukausien tauko – järjestöjen haettava jakelumahdollisuutta...
EU:n ruoka-avun hallinnolliset muutokset aiheuttavat ainakin muutaman kuukauden tauon ruokajakeluun ensi vuoden alussa.EU:n ruoka-apu jatkuu ainakin vuoteen 2020 asti. Euroopan parlamentin työllisyys-...
View ArticleKemi ei valita asfalttikartellipäätöksestä
Kemi ei valita asfalttikartellipäätöksestä hovioikeuteen. Kemin kaupunginhallitus päätti asiasta eilen. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Kemin kanteen asfalttiyhtiö Lemminkäinen Oyj:tä vastaan...
View ArticleKemiläisessä autotallissa kymmeniä kiloja räjähteitä - kuolemanvaara jopa 600...
Kemiläisessä autotallissa varastoituna olleet sotamateriaalit olisivat voineet aiheuttaa kuolemanvaaran lähialueen asukkaille jopa yli puolen kilometrin säteellä. Peräpohjolan poliisi on saanut...
View ArticleKansanedustajien patsaiden "eriarvoinen kohtelu" harmittaa Kemin kommunisteja
Suomen kommunistisen puolueen Kemin kaupunkijärjestö on harmissaan kansanedustaja Eino Tainion (SKDL) patsaan kohtelusta. Järjestön valtuustoaloitteessa toivotaan, että patsaan ympäristö saatettaisiin...
View ArticleVäyrysen Pohjantähti-opiston kotipaikka Kemiin
Pohjantähti-opisto on ollut tähän asti pelkästään Keminmaassa toimiva kansanopisto, joka järjestää vapaan sivistystyön piiriin kuuluvaa koulutusta. Opetuksen yleisenä tavoitteena on parantaa nuorten...
View ArticleOulun yliopistoon syntyy kaivos- ja vuorialan tiedekunta
Oulun yliopisto perustaa kaivos- ja vuorialalle uuden tiedekunnan elokuussa 2014. Tavoitteena on kehittää tiedekunnasta valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittävä kaivannaisalaan erikoistunut...
View ArticleKemin Sarius-kaavaan kaivataan lisätietoa
Kemin Sauvosaaren lounaisrantaan sijoittuvan Sarius-alueen asemakaavaehdotus jätettiin pöydälle tiistaina Kemin teknisessä lautakunnassa. Lautakunta kaipaa lisää perusteluja erityisesti Lumilinnan...
View Article