EU:n ruoka-avun hallinnolliset muutokset aiheuttavat ainakin muutaman kuukauden tauon ruokajakeluun ensi vuoden alussa.
EU:n ruoka-apu jatkuu ainakin vuoteen 2020 asti. Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaalivaliokunta hyväksyi neuvottelutuloksen ruoka-avun jatkosta tiistaina.
Uuden hallinnollisen mallin myötä kaikki nykyisin ruoka-apua jakavat järjestöt eivät välttämättä voi jakaa sitä enää jatkossa.
– Tilanne on kaikille uusi, eli jokainen joutuu hakemaan uudelleen mahdollisuutta päästä jakamaan ruoka-apua, kertoi ylitarkastaja Riikka-Maria Turkia työ- ja elinkeinoministeriöstä Ylen aamu-tv:ssä.
Suomi on saanut tänä vuonna EU:n ruoka-apua noin 3,5 miljoonaa euroa. Ruokaa on jakanut parisataa järjestöä ja muuta organisaatiota.
Vähävaraisten tukemisesta tulee pakollista
EU:n nykymuotoinen ruoka-apu lakkaa vuoden lopussa. Aiemmin ruoka-apu on perustunut maatalouspolitiikkaan ja perinteisesti ylijäämävarastoihin. Uusi kaikkein vähävaraisimmille suunnattu apu mahdollistaa aiempaa selkeämmin elintarvikkeiden hankkimisen vapailta markkinoilta.
Suomen osuus jäsenvaltioiden saamasta noin 3,4 miljardin euron yhteissummasta on 20 miljoonaa euroa seitsenvuotiskaudelle, kertoo EU:n työllisyys- ja sosiaalivaliokunnan jäsen Sari Essayah (kd.). Tämän lisäksi kansallista rahoitusta on oltava 15 prosenttia.
Vähävaraisten auttamiseen tarkoitetusta rahastosta tulee kaikille jäsenmaille pakollinen. Tukea ei ole pakko käyttää ruokaan, vaan myös tavara-apu on mahdollista. Suomi on jo päättänyt jatkaa ruoan jakelua.
– Suomessa tuen määrä on niin pieni, ettei ole järkeä lähteä miettimään muuta toimintaa eli jaetaan ruoka-avun toimittamista, Turkia sanoi.
Päätös ruoka-avun jatkosta menee vielä Euroopan parlamentin hyväksyttäväksi.