Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12159

Resiinarata tuo uuden elämän kaivosradalle

Konetekniikan opiskelija Jenni Kokkonen kertoo, että resiinan 3D-mallintaminen on sujunut hyvin, vaikka ohjelmien opetteluun meni jonkin verran aikaan. Työskentely sujui kuitenkin hyvissä merkeissä ja Kokkonen on positiivinen sen suhteen, että resiinan prototyyppejä voitaisiin testata käytännössä jo ensi kesänä.

-Aluksi tuntui, että meillä on hirveästi käytettävissä aikaa. Pian hoksasimme, että mallinnusohjelman opettelussa menee kuitenkin jonkin verran. Mielestäni saimme hyvän kokoonpanon aikaan ja viimeisellä viikolla tuli piirrettyä ehkä eniten projektin aikana.

-Se voisi olla mahdollista. Kaverini opiskelee myös täällä ja he ovat jo laskeneet voimansiirtoja ja prototyyppien kehittelyä on aloitettu, sanoo Jenni Kokkonen.

Tuotantotalouden opiskelijan Jari Kolarin mukaan suurimpia haasteita ovat olleet hankkeen kustannusten sekä investointien laskeminen. Kolarin mukaan koulun ulkopuolinen projekti on silti mieluisampi ja todenmukaisempi kuin koulun oma harjoitusprojekti.

-Haasteena on ollut aikataulutus sekä oheistoiminnan kehittäminen. Kustannusten ja investointien laskeminen ovat tuottaneet suurimmat haasteet. Projekti on kuitenkin mielestäni mennyt hyvin.

-Kun projekti tulee ulkopuolelta, siihen paneutuu paremmin kun koulun tekemään omaan keksittyyn projektiin, sanoo Kolari.

Konetekniikan opettaja Lauri Kantolan mielestä opettajallekin on mielenkiintoinen yllätys toimia ulkopuolisen projektin kanssa. Kantolan mukaan opettajan itsensä luoma projekti ei välttämättä vastaa todellista käytännön työtä yhtä hyvin.

-Tällainen projekti vaatii opettajalta kykyä viedä asioita nopeammin ja tehokkaammin eteenpäin. On paljon mieluisampaa, että projekti tapahtuu niin. Jos opettaja itse keksii projektien aiheet, ne saattavat tuntua liian omilta. Ulkopuolelta tuleva projekti saa todentuntua ihan eri tavalla.

Aapo Kukko


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12159

Trending Articles