Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Kemi | Tuoreimmat uutiset
Browsing all 12159 articles
Browse latest View live

Resiinarata tuo uuden elämän kaivosradalle

Konetekniikan opiskelija Jenni Kokkonen kertoo, että resiinan 3D-mallintaminen on sujunut hyvin, vaikka ohjelmien opetteluun meni jonkin verran aikaan. Työskentely sujui kuitenkin hyvissä merkeissä ja...

View Article


Lakimuutos voi viedä Kemin ja Oulun satamat yhdistymiskeskusteluihin

Ensi vuoden lopussa voimaantuleva lakimuutos voi saattaa Kemin ja Oulun satamat tiiviimpään yhteistyöhön, uskoo Kemin Sataman toimitusjohtaja Reijo Viitala.Lakimuutos edellyttää satamien...

View Article


Öljytankkeri Jurmolla läheltä piti -tilanne Perämerellä

Öljysäiliöalus M/T Jurmo joutui vaaratilanteeseen Oulun Hailuodon edustalla torstaina iltapäivällä. Merivartiosto sai tiedon noin kahdelta iltapäivällä, että tankkeri oli osunut kevyesti Holman...

View Article

Aikuinen kaveri hengaa nuoren tukena

Peräpohjolan opistolla nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaksi opiskeleva Roope Leineberg istuu kahvilla 14-vuotiaan Eemelin kanssa. 18-vuotias Roope toimii opiskeluidensa ohella Tornion kaupungin...

View Article

Ylitornion toista ambulanssia ei lakkauteta

Ylitornion toinen ambulanssiyksikkö sai vuoden jatkoajan. Ensihoidon kustannukset ovat Ylitorniolla ylittyneet ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus päätti lakkauttaa toisen ambulanssin....

View Article


Outokummun yt-neuvottelut päätökseen

Outokummun taloushallinnon ulkoistamista koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet. Outokumpu vähentää Torniosta 12 työpaikkaa ja Espoosta kaksi. Muualla Euroopassa neuvottelut ovat yhä kesken.Alun...

View Article

Polarica vähentää jopa 20 työntekijää Rovaniemeltä

Polaricalla on Rovaniemellä entisellä Lapin Lihan tehtaalla vajaat sata työntekijää. Anttilan mukaan Rovaniemen tehtaan yt-neuvottelut alkavat ensi viikolla ja päättynevät tammikuun puolivälissä....

View Article

Pientalojen paloturvallisuus syyniin Meri-Lapissa

Meri-Lapissa aloitetaan pientalojen paloturvallisuuden omavalvontakokeilu. Omavalvonnalla tarkoitetaan kiinteistöjen omistajien ja haltijoiden itsensä tekemää pelastuslaitoksen ohjeistuksen mukaista...

View Article


Euroviisut soivat retrosovituksina

Euroviisuissa kuultiin aikoinaan laulut ison orkesterin säestyksellä. Oulu Sinfonian perjantaisessa konsertissa kuullaan komea kavalkadi suomalaisen iskelmämusiikin historiaa alkuperäisinä...

View Article


Pohjoisen ely-johtajien Meksikonmatkasta sakkoja - Pohjois-Pohjanmaan...

Oulun käräjäoikeus on tuominnut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajana ja keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen päällikön Matti Räinän...

View Article

Tuulivoimaloiden melutasot kuriin

Tuulivoiman melutasoihin on tulossa täsmällisempiä rajoituksia. Valtioneuvostossa valmistellaan ensi kevään aikana asetusta tuulivoimarakentamisen ulkomelutasoihin. Asunto- ja viestintäministeri Pia...

View Article

Terveydenhuolto kummastelee vanhempien passiivisuutta

Terveydenhuollossa kummastellaan vanhempien passiivisuutta HPV-rokotetta koskevassa tiedonhankinnassa. Esimerkiksi torstaina Keminmaassa järjestetty rokote-info veti paikalle vain kourallisen...

View Article

Kemin ensimmäinen Lumilinna toi valkeutta laman keskelle

Kemin ensimmäinen Lumilinna rakennettiin talveksi 1996. Suomi oli lamassa ja Kemissäkin työttömyysprosentti 25. Maailmanlaajuistakin huomiota saanut maailman suurin Lumilinna ei lämmittänyt läheskään...

View Article


Ketoakku kuopataan uuden tieltä

Ketoakun 21-vuotinen historia päättyy vuoden vaihtuessa, mutta opiskelijat eivät jää ilman edunvalvontaa. Koska Kemi-Tornion ja Lapin ammattikorkeakoulut yhdistyvät, täytyy myös opiskelijakuntien...

View Article

Tutkija: Sota-ajan naiset olivat uhrautuvaisia rautanaisia

Perheenäitien haluttiin ottavan käyttöön vanhaa tietotaitoa vaikkapa siitä miten tehtiin saippuaa tai vaatteita, Merja Paksuniemi kertoo.- Pennin venyttäminen ja päivästä toiseen selviäminen olivat...

View Article


Postilakot peruuntuivat - postinjakelu normalisoituu

Tämän hetkisen arvion mukaan ruuhkat saadaan purettua ensi viikon aikana ja postinkulku normalisoituu heti sen jälkeen.Itella Posti pyysi lakkouhkan vuoksi asiakkaitaan lähettämään joulupostit...

View Article

Kunnanjohtaja: "Rakenneneuvotteluista kunnilla pelkkä säästövelvoite"

Kunnanjohtaja Mauri Posio arvelee, että kuntien lakisääteisten velvoitteiden purkaminen vie vuosia ja että rakenneuudistusneuvottelujen tuloksena on pelkkä säästövelvoite kunnille. – Kun se lisätaakka...

View Article


Retroilu saa nuoret liikkeelle

Yrittäjä Jarkko Markkion mukaan Ylen retroviikko ei ole lisännyt erityisesti asiaan vihkiytyneiden asiakkaiden määrää Keminmaalla, vaikka eräänlainen retrokausi on ollut pinnalla kauemmin. Varsinkin...

View Article

Outokumpu hakee kannattavuutta jättijärjestelyillä - valtion Solidiumin osuus...

Outokumpu myy Italiassa olevan Ternin ruostumattoman teräksen tehtaansa ja palvelukeskuksensa saksalaiselle ThyssenKruppille.Samalla myydään VDM:n erikoismetalliseosliiketoiminnat kokonaisuudessaan...

View Article

Kemin kaupunginteatterin tiloissa tulipalo - Varietee Magican esityspaikka...

Kemin kaupunginteatterin tiloissa sattui tulipalo sunnuntain vastaisena yönä. Palo syttyi teatterin suuren näyttämön teknisissä tiloissa.Tulipalo saatiin rajattua lähtösijoilleen teknisiin tiloihin....

View Article
Browsing all 12159 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>