Poliisi tutkii Kemin tappoa
Poliisi tutkii toissapäivänä Kemissä tapahtunutta tappoa. Maanantaina alkuillasta Takajärven kaupunginosasta löydettiin asunnostaan surmattuna noin 35-vuotias kemiläismies.
View ArticlePerunanistutukset ovat alkamassa
Perunanviljelijät odottavat sään lämpenemistä Etelä-Lapissa, mutta Oulun seudulla istutukset ovat jo täydessä vauhdissa.
View ArticleMetsänhoitoyhdistyksen pakkojäsenyys poistuu
Metsänomistajagallupeista saatujen tulosten mukaan noin kaksi kolmasosaa nykyisistä jäsenistä on kiinnostunut jatkamaan vapaaehtoista jäsenyyttä.
View ArticleKemin seurakunnan verotulot kasvaneet alkuvuonna
Kirkkovaltuuston puheenjohtajan Ritva Sonntagin mukaan tulos osoittaa, että veroprosentin nosto oli tarpeellinen korjausliike seurakunnan talouteen.
View ArticleHaaparantalaiset yrittäjät tutustumaan Pajalaan
Reissun tavoitteena on selvittää minkälaisia mahdollisuuksia yrittäjillä on ryhtyä aliurakoitsijoiksi Pajalan Kaunisvaaran kaivosalueella työskenteleville yrityksille.
View ArticlePoliisi valvoo päättäjäisiä viettäviä nuoria
Jos alaikäinen nuori tavataan pullo kädessä, seurauksena on 20 euron rikesakko ja juomien menetys. Asiasta ilmoitetaan myös nuoren vanhemmille sekä lastensuojeluviranomaisille.
View ArticlePiisamit urakoineet koloja Tornion golfkentälle
Positiivista on, että ruoho on talvehtinut tänä vuonna hyvin, eikä siitä ole tulossa isompia murheita tälle kesälle.
View ArticleTervolassa ollaan huolissaan ulosottoviraston lakkauttamisista
Kunnan mukaan toimipaikkojen säilyminen on tärkeää Lapin pitkien etäisyyksien ja puutteellisten tietoliikenneyhteyksien vuoksi.
View ArticleKemi tarjoilee helpon elämän frisbeetä
Kemi haluaa houkutella asukkaitaan rennon liikunnan pariin Ruutinpuiston frisbeegolf -radalle. Niinpä kaupunki päätti jakaa uudella iskulauseellaan koristeltuja liitokiekkoja ilmaiseksi.
View ArticleKemi pääsi mukaan kuntakokeiluun
Työ- ja elinkeinoministeriö haluaa puuttua rakennetyöttömyyteen uudella kuntakokeilulla. Lapista mukaan otettiin kolme kuntaa.
View ArticleSairaanhoitopiirit lakkautetaan
Sairaanhoito jaetaan tulevaisuudessa kuntien järjestämään hoitoon ja erityisvastuualueisiin. Jälkimmäisestä vastaisivat yliopistosairaalat.
View ArticlePienillä oivalluksilla pirteyttä puutarhaan
Puutarhayrittäjä Auli Tasala etsii jatkuvasti uusia tapoja somistaa asuinympäristöä. Tuore yhteistyö sisustusyrittäjän kanssa on tehnyt kasvitarhasta välillä oikean tuunaamon.
View ArticleKunnossapidon hiljaista tietoa ei haluta hukata
Tieto, joka karttuu vain kokemalla ja tekemällä, nopeuttaa esimerkiksi teollisuuden häiriötilanteiden ratkaisua. Hiljainen tieto katoaa helposti, mutta sitä voi myös tallettaa.
View ArticleSuvivirsi soi monikulttuurisissa kouluissakin
Kemin Kivikolla on koulunsa käynyt pakolaislapsia 1970-luvulta lähtien.
View ArticleViisi haki Ylitornioon johtoon
Kunnanhallitus käsittelee valintaa 4.6., kunnanjohtajan valitsee valtuusto.
View ArticleUuteen kotimaahan kotoutetaan kerhojen avulla
Maahanmuuttajien kotouttamisprojekti Silmu on vakiinnuttanut toimintansa Kemissä. Viimeisen kahden vuoden aikana palveluohjaus -ja neuvonta ovat osoittautuneet tärkeiksi käytänteiksi kotouttamisessa.
View ArticleMeri-Lapin lavatanssikausi on alkanut
Tähtiranta Keminmaassa avasi tanssikautensa toukokuun lopussa ja Tervolan Suukosken keidas aloittaa lavakautensa lauantaina 16.6.
View ArticlePerämeren veneilijöille hyvä arvosana veneilytaidoista
Kemin merivartiosto järjestää meripelastusharjoituksen kesän veneilykauden alkajaisiksi. Perämeren veneilijät saavat merimiestaidoistaan kevättodistukseen hyvän arvosanan: 8,5.
View ArticleKalastuskausi tekee vasta tuloaan Tornion-Muonionjoelle
Vesi on joessa korkealla eikä lohi ole alkanut vielä kunnolla nousta. Arvion mukaan pääparvet alkavat nousta Tornion Matkakoskelle ensi viiikon lopulta lähtien.
View ArticleÖvertorneå palkitsee nuoria raittiudesta
Pohjois-Ruotsin Övertorneålla kokeillaan uusia keinoja rauhoittaa vuosi vuodelta riehakkaammaksi käyvää koulujen päättymisen juhlintaa. Kunta palkitsee raittiiseen diskoiltaan osallistuvia reilun sadan...
View Article