Pimeällä tai hämärällä pyöräillessä tulee lain mukaan olla pyörän runkoon kiinnitettynä eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Valaisimen tulee olla kiinnitettynä vähintään 30 senttimetrin korkeudelle maasta ja korkeintaan 1,3 metrin korkeuteen.
– Otsalamppu on todennäköisesti mennyt tuon määreen yli ja valaisin ei ole ollut pyörässä kiinni. Valon tarkoitus on myös se, että muut pystyvät päättelemään mikä kulkuväline on kyseessä, kertoo tapauksesta Peräpohjolan poliisilaitoksen ylikonstaapeli Jari Seppälä.
Ei vilkkuvia valoja
Kun hämärän aikaan liikkuu ulkona, voi siellä nähdä pyöriin kiinnitettynä vaikka minkälaista vilkkuvaloa. Valoa valittaessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana millaisen valitsee. Vilkkuva valo varmasti kiinnittää muiden liikkujien huomion, mutta siitä voi olla haittaakin.
– Pyörän valon tulisi olla kiinteä. Semmoiset vilkkuvat valot mitä tuolla näkee, eivät ole sallittuja. Yleensä vilkkuva valo osoittaa jotakin hätää tai huomiota. Se voi sekoittua myös auton suuntamerkkiin, toteaa Seppälä.
Seppälän mukaan vilkkuva valo voi häiritä pyöräilijän omaa näkökenttää.
– Hankalahan se on tietenkin eteenpäin katsoa kun välillä näkyy ja välillä ei.
Usein selviää pelkällä huomautuksella
Poliisi valvoo teemaluonteisesti pyöräilijöiden valojen käyttöä. Usein valvonnat ovat syksyisin, kun illat alkavat pimentyä.
– Toki näihin joudutaan puuttumaan myös silloin jos sattuu joku liikennevahinko. Katsotaan, että onko ajovaloja käytetty tai miten niitä on käytetty, silloin joudutaan tietenkin näitä pulmia miettimään, kertoo Seppälä.
Valottomalla pyörällä ajamisesta voi lain mukaan saada kahdenkymmenen euron rikesakon.
– Kun tilastoja katsoo niin ei kovin usein olla sakotettu. Pääsääntöisesti on menty huomautuslinjalla. Pyritään sillä siihen, että pyöräilijälle jäisi mahdollisuus ostaa se lamppu. Jos pyöräilijälle kirjoitettaisiin sakko, niin se on yleensä tuplaten sen lampun hinta. Eli pyritään tällä tavalla opastamaan ja neuvomaan siihen oikeaan liikennöintiin, poliisin periaatteita valaisee Seppälä.
Kalle Purhonen