Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12159

Kemi jäi ainoana ilman korvauksia asfalttikartellista

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt Kemin kanteen niinsanotussa asfalttikartelliasiassa. Pääosin käräjäoikeus hyväksyi kuntien kanteet ja esimerkiksi Lemminkäinen Oyj joutuu maksamaan korvauksia enintään 34 miljoonaa euroa.

Kemi oli ainoa kunta, jonka kanne hylättiin kokonaisuudessaan. Kemi haki yli 1,1 miljoonan euron korvauksia, mutta joutuukin korvaamaan Lemminkäisen oikeudenkäyntikuluja yhteensä 46 000 euroa.

Käräjäoikeus katsoi, että Kemin asfalttiurakoista maksama hinta oli niin alhainen, että kaupunki ei kärsinyt taloudellista vahinkoa kartellista.

Kemi piti vuoteen 2000 asti voimassa sopimuksensa Lemminkäisen kanssa ilman kilpailutusta. Sopimukset perustuivat vuoden 1990 hintatasoon, eikä hinta noussut sopimusaikana niin paljoa, että Kemin voisi katsoa joutuneen kärsimään vahinkoa hintakartellin vuoksi.

Myös Suomen valtion asfalttiyhtiöitä vastaan nostama kanne hylättiin. Suomen suurimpiin kartellioikeudenkäynteihin kuuluva juttu koskee vuosina 1994-2002 voimassa ollutta suurimpien asfalttiyhtiöiden hintakartellia.

Lapista korvauksia haki myös kolme muuta kuntaa, Rovaniemi, Kemijärvi ja Sodankylä. Niiden kanteet käräjäoikeus pääosin hyväksyi ja määräsi asfalttiyhtiöt maksamaan kunnille korvauksia yhteensä lähes 750 000 euroa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12159

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>