Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Kemi | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 12159

Lappia aloittamassa yt-neuvottelut

$
0
0

Koulutuskuntayhtymä Lappian johtaja Virpi Lilja sanoo, että valtion rahoitusleikkaukset kohdistuvat ammatillisen koulutuksen järjestäjiin ympäri valtakunnan. Säästöjen vuoksi jopa puolet ammatillisen koulutuksen järjestäjistä on jo läpikäynyt tai ainakin aloittamassa yt-neuvottelut.

Liljan mukaan leikkaukset muodostuvat monista tekijöistä. Lappiasta leikataan esimerkiksi vuoteen 2016 mennessä 365 opiskelijapaikkaa.

– Täytyy muistaa, että valtionosuusrahoitukset pienenevät myös lisäkoulutuksen puolelta ja myös työvoimakoulutus on selvästi voimakkaastikin pienentynyt. Ei siis pelkästään ammatillinen peruskoulutus ole rahoitusleikkausten kohteena vaan myös muut koulutusmuodot, Lilja selventää.

– Tällä hetkellä arvioidaan, että puhutaan 26 henkilötyövuoden vähentämisestä. Toki neuvotteluissa haetaan ratkaisuja kautta organisaation ja pitääkin löytää muita ratkaisuja kuin henkilöstöratkaisuja, Lilja jatkaa.

Edelliset yt-neuvottelut Lappiassa käytiin toissa keväänä, jolloin vähennettiin 23,5 henkilötyövuotta. Hallitus tekee päätöksen yt-neuvotteluiden aloittamisesta tiistain kokouksessaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 12159

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>